Pupu prinsessat
Rusis (luppis) on keväällä 2000 syntynyt "mini" kani. Se on hankittu lehti-ilmoituksen kautta Maskusta. Se oli kämmenen kokoinen hakiessamme sen, rouva joka sen myi sanoi että se on mini kani. Myöhemmin rusis kasvoi melkein 3 kiloiseksi. Rusis oli aluksi meillä sisällä, usein myös vapaana. Ulkona se oli vapaana mutta sitä pidettiin silmällä. Kerran tehdessäni kotitöitä unohdin sen ulos useaksi tunniksi, mutta siellä se pihalla vieläkin oli. Tämän jälkeen se pääsi ulos päivittäin, ja tuli aina kotiin kun sitä huudettiin. Muutama vuosi sitten sillä alkoi yllättäen vatsa kasvaa ja luulimme jo että Ninni olikin Niilo. Tuttu eläinlääkäri tutki ja sanoi että se on kasvain. Vaihtoehtoja oli kolme: antaa kärsiä, lopettaa tai leikata. Me valitsimme leikkauksen, maksoi yli 80E.  Nykyään vanha neiti on jo niin hidas että se vaan lepäilee kun pääsee nurmikolle, välillä napsii kukkapenkistä kauneimmat kukat poikki.
112845.jpg

112848.jpg

112849.jpg

112850.jpg

Sitten tuli Ninni, noin vuoden nuorempi kaveri. Ninnikin on hankittu lehti-ilmoituksen välityksellä, kun lopulta löysimme kanin joka ei ollut kääpiökani hyppäsimme heti autoon ja ajoimme Sauvoon. Sieltähän se tappajakani löytyi. Pentuja oli paljon ja kauneimmat oli jo varattu, kaikki oli valkomustia mutta melkein kaikilla oli mustat korvat ja mustaa selässä. Mutta tämä: valkoiset korvat, mustat renkaat silmien ympärillä ja pelokas kun mikä. Ainoa kaunis siinä oli taivaan siniset silmät. Rusis otti sen heti omakseen, mutta ihmisiä se pelkäsi. Nyt se tosin on jo tottunut ja syö jopa kädestä. Vapaaksi sitä ei uskalla päästää, se lähtee kun ohjus ja kiinni ei ole ottamista. On näet muutaman kerran karannut, ja väsyttämällä (sekä kani että 5 ihmistä) on otettu kiinni.
101659.jpg

112840.jpg

112839.jpg

Hiiripojat

Tofo, Tsoko ja Laku on gerbiilejä jotka muuttivat meille noin vuosi sitten kun tuttavaperhe kyllästyi niihin. Minä annoin niille tietysti lisäksi uudet nimet jotka kuvaavat niitä melko hyvin, eli Mikael, Töksy ja Pikkupoika. (sisäpiirivitsi)
112844.jpg

112830.jpg Tofo

112831.jpg

112833.jpg Laku

119703.jpgVasemmalta:
Mikael, Töksy ja Pikkupoika.
Tofo, Laku ja Tsoko.
146621.jpg

146615.jpg